Kirjaston perustaminen Himangalle

Seurakunnan vehtari Aleksander Borén otti ensimmäisenä Himangalla kirjaston sydämen asiakseen. Todennäköisesti hän oli saanut virikkeen arkkipiispalta, joka kävi lokakuussa 1862 tarkastamassa Lohtajan kirkollista tilaa. Huhtikuussa 1864 kituliaasti edistymiseen tuskastunut vehtari pyysi "kaikkia Lahdensuun ripeillä käyviä antamaan selvän tiedon", rupeavatko he suunnitellun lainakirjaston jäseniksi. Jo lahjoitetut "kopeikat" hän lupasi palauttaa, "jos sen lainen eripuraisuus kyläkunnasa löytyy ettei tätäkään esimiesten hyvää tarkoitusta seurata eikä hyväksytä."

Välittömästi tämän jälkeen Boréniin otti yhteyttä "muutama Torven ja Pöntiön kinkerikunnan mies", jotka ilmoittivat myös Pohjanpäässä ilmenevän halua ponnistella kirjaston saamiseksi Himangalle. Ilahtunut vehtari kehottikin erästä isäntää keräämään kahden viikon kuluessa "yhden tai usiampia kopekoita jokaiselta joka haluaa." Vähimmäismaksu jäsenelle olisi siis kopekka jokaiselta aikuiselta. Koska muille ei kirjoja lainattaisi, hanke muistutti lukuseurojen toimintamallia.

Borén lupasi itse käydä ostamassa kirjoja koko kerätyllä summalla, minkä hän lupasi todistaa kuiteilla. Itse vehtari ei ottaisi minkäänlaista maksua ja ilmoitti motiivikseen "edesauttaa Yleistä Walistusta sekä hengellisisä että maallisisa asioisa, sillä tämä monelta halpana pidetty asia oli niin suureksi hyödyksi ... ja jos joku on niin tyhmä että tähän ei Rupiais niin olkoon ainakin niinkään viisas että ei hän muita estäis, ja sillä näyttäis Sen Wiekkaan Wihollisen hallitusta tykönäns, joka aina vastaan seisoo jumalan tahdon tapahtumista. Vaikka Borén antoi ymmärtää hankkeen vastustajien kuuluvan samaan leiriin sielunvihollisen kanssa, säilyneistä lähteistä ei löydy tietoa, että kirjasto olisi saatu toimimaan. Hanke lopahti joko heti keväällä 1864 tai ainakin pian sen jälkeen.

2. "Nuorison" ylläpitämä kirjasto

Kun Kansanvalistusseura 1874 otti tehtäväkseen levittää kirjastoja, niitä oli Suomessa jo yli 400. Vuonna 1876 Särkilän talossa käynnistynyt kansakoulu antoi hyvän taustan yrittää uudelleen kirjastoa Himangallekin. Se onnistuikin 1882. Ilmeisesti tärkein henkilö hankkeen takana oli kirkkoväärti Juho Pöyhtäri, joka valittiin samoihin aikoihin myös koulun taloudenhoitajaksi. Arpajaisten tuotolla saattiin aluksi muutama kymmenen nidettä, jotka olivat tosin jo kolmen vuoden kuluttua repaleiksi luettu. Monta kertaa kirjastolle pyydettiin apua kunnan varoista, mutta turhaan. Kirjastonhoitaja, jonka nimi ei selviä uutisesta, murehti täkäläistä asennetta Kokkola-lehdessä. "Hui hai, kirjat ne ovat roskaa, kuokka ja kirves ne ovat talonpojan kirjat", ajatellaan Himangalla. Samalla hän valisti, ettei ihminen elä pelkästä leivästä. Meillä on korkeampia henkisiä tarpeita, joita ei saisi laiminlyödä.

Kirjaston ylläpitämiseksi "nuoriso toimeenpani iltamia". Esimerkiksi 1890 Paavolan talossa Kannuskylällä esitettiin näytelmät "Postikonttuurissa" ja "Amalia". Hyvin onnistuneen tilaisuuden tuotto saattoi nousta jopa 100 markkaan, jolla voitiin merkittävästi täydentää kirjavalikoimaa. Vähitellen 1890-luvulla kuntakin suostui joskus luovuttamaan ropoja valtiolta saamistaan viinaverorahoista. Kun 1893 avustus vielä tyrmättiin, kirjaston puolesta äänestivät pastori Aspelin, lukkari Puusaari, kirkkoväärti Pöyhtäri ja talolliset Tuomas Sämpilä sekä Juho Tuliniemi. Myöhästymissakkoja perittiin penni päivältä ja ainakin ajoittain myös lainausmaksu, koska sellaisesta luovuttiin (tilapäisesti) 1897.

Vuonna 1887 Himangalle opettajaksi tullut Alma Lindberg (Soisalo) käytti jo 1880-luvulla myös kirjastonhoitajan titteliä. Tästä voisi arvella kirjaston toimineen koulun tiloissa jo tuolloin, kuten se varmasti toimi 1900-luvulla. Särkilän (nykyisin Hekkalan omistuksessa) talosta koulu siirtyi Lestijoen rannalle 1894. Mutta muuallakin kirjoja säilytettiin. Kun kirjasto jaettiin 1897 kolmeen osaan, kirkonkylälle jääneet kirjat vietiin lukkari Antti Puusaaren virka-asuntoon Lahdensuuhun. Sivukyläläisten lainaamista helpotti toisen kolmanneksen siirto Matti Hekkalan luo Hillilään ja loput kirjat olivat lainattavana Juho Kurun talosta Torvenkylällä. Kirjoja kierrätettiin "kyläkirjastojen" välillä. Kirjastokaapit hankittiin 1908 myös Pahkalaan, Ainaliin ja Himankakylälle. Myöhemmin kirjoja sai lainata Pöntiössäkin.

Tammikuussa 1891 kirkossa kuulutettiin, että Himangalle oli perustettu lukuhuone. Se toimi "Juhani Montellin" asunnolla, joka sijaitsi Lopotissa nykyisin Juha Tiluksen omistamalla tontilla. Huone oli auki maantaina, keskiviikkona ja perjantaina kello 19.00 - 21.00 sekä sunnutaina kello 13.00 - 15.00 ja vielä illalla 18.00 - 20.00 uudelleen eli paljon enemmän kuin kirjastot yleensä tuohon aikaan. Lukuhuoneeseen oli tilattu peräti 16 lehteäkin. Koska ilmoituksen allekirjoittajana oli Lukuhuoneen johtokunta, puuhamiesten nimet jäävät hämärän peittoon. Kunnan esimiehenäkin 1870-luvulla toiminut Johan Montell saattoi olla hankkeen kantava voima. Se, kuinka kauan lukuhuone toimi ja mikä oli sen suhde kirjastoon, jää epäselväksi. Tuskin Himangalla oli aineellisia tai henkisiä resursseja ylläpitää yhtä aikaa sekä kirjastoa että lukuhuonetta. Ehkä 1890 kirkossa luettu kuulutus, jossa pyydettiin heti palauttamaan kirjaston kirjat, liittyi lukuhuoneen organisointiin.

Kirkonkylän ala-asteelta löytämäni "Luettelo Himangan Lainakirjastossa olevista kirjoista 1890" kertoo 1900-luvun alkuun asti, kuka kävi kirjastossa ja mitä hän luki. Luettelossa mainitaan 312 kirjaa, joista verrattomasti eniten himankalaiset lukivat kaunokirjallisuutta. Suosituin kirja näyttäisi olleen "Kotikuusen kuiskauksia", jonka lainasi 90 henkilöä. Suosikkikirjailija oli taasen Topelius, jonka teoksia oli tarjolla useita. Niistä eniten luettiin Välskärin kertomuksia ja Kertomuksia lapsille. Runsaasti lukijoita kiinnostivat myös teos Tuhat ja yksi yötä, Pietari Päivärinnan Torpan poika, Hanssonin Huutolaiset ja Robinson Grusoe. Hengellistä kirjallisuutta lainattiin varsin vähän ja vielä vähemmän tietokirjallisuutta. Yksittäiset historiaan liittyvät kirjat tosin kuluivat lukijoiden käsissä. Vain yhden lainaajan saivat esimerkiksi Käsikirja kananhoidosta, Käytännöllisiä terveysohjeita kodille ja Waatteiden teko. Kukaan ei koskenut kirjaan Iloja ja suruja Afrikassa, Oppikirjaan Suomen talouslainsäädännöstä tai teokseen Herramme Jeesuksen mieli.

Lainausaktiivisuus nousi aina, kun kirjastoon saatiin uusia kirjoja. Esimerkiksi 1897 lainattiin 731 teosta mutta seuraavana vuonna jo 1268, kun tuottoisien iltamien voitolla saatiin runsaasti uusia kirjoja. Pian 1900-luvun alussa lainamäärät kääntyivät selvään laskuun. Ehkä siihen vaikutti nuorisoseuran perustaminen, joka alkoi pian kartuttaa omaa kirjastoa. Miehet ja naiset näyttävät yllättäen olleen lähes yhtä ahkeria kirjaston käyttäjiä. Naiset eivät olleet siis täysin lieden ääreen sidottuja. Luettelosta selviää myös, että mitä lähempänä kirjastoa ihminen asui, sitä todennäköisemmin hän lainasi kirjoja. Opettaja Soisalo ja kanttori Puusaari lukivat todella paljon, mutta oli monia muitakin aktiivisia lainaajia. Kerralla sai kuitenkin mukaansa enintään kaksi kirjaa.

Kuntakokous keskusteli kirjaston virallisista säännöistä ja lainausohjeista 1897. Kirjastolla oli jo aiemminkin nimetty johtokunta, koska se oli valmistellut sääntöehdotuksen Kansanvalitusseuran ohjeiden perustalta. Nyt kuntakokous valitsi kirjaston johtokunnan puheenjohtajaksi kanttori Antti Puusaaren ja muiksi jäseniksi Juho Tiluksen, Matti Hekkalan, Matti Hovilan, Heikki Hukan ja Juho Ainalin. He edustivat alueellisesti melko hyvin koko Himankaa. 1900-luvun alussa kirjaston johtokuntaan kuuluivat Antti Puusaari, Matti Keto, Johannes Hekkala, August Iso-Pahkala ja Matti Kuru. He kokoontuivat pääsääntöisesti vain kerran vuodessa. Kirjavalinnoista vastasi opettaja Soisalo.

Kirjaston säännöt piti hyväksyä uudelleen 1916, koska 1897 päätetyt säännöt olivat jääneet vaille virallista vahvistusta. Kuntakokouksessa todettiinkin kirjostoa kutsutun kunnan kirjastoksi varsin vähäisin perustein. Lisäksi se oli tuolloin saanut kilpailijoita, mikä pakotti kunnan ensi kertaa tosissaan paneutumaan kirjastoasiaan. Äänin 506 - 261 päätettiin kuntaan perustaa nyt kantakirjasto. Luvut viitannevat manttaaleihin. Samalla johtokuntaa laajennettiin valitsemalla sinne myös Tuomas Pöntiö, Sakri Pöyhtäri (alatalosta) ja opettaja Soisalo. Hekkalan tilalle Hillilästä vaihdettiin Efferi Kinaret.

Matti Keto oli nuorisoseuran puuhamies. Seuran kirjastosta ei lainattu kuin jäsenille, vaikka varsinkin Työväenyhdistyksen perustamisen jälkeisenä lamakautena kirjat tahtoivat pölyttyä hyllylle. Työväenyhdistyksellä oli myös oma kirjasto. Sekä nuorisoseuran että työväenyhdistyksen piirissä valitettiin kevyen kirjallisuuden kiinnostavan enemmän kuin aatteellisen paatoksen. Jälkimmäisessä kirjastossa näyttäisi sosialismin teoreetikoista parhaiten edustettuna olleen Karl Kautskyn. 1910-luvulla vasemmisto riitautti useasti kuntakokouksessa viinaverorahojen jaon. Enemmistö antoi rahat yleensä kansakoululle, kun vähemmistö halusi niitä työväenyhdistyksen kirjastolle. Yhden jakopäätöksen kuvernööri kumosikin, koska asiasta oli äänestetty virheellisesti manttaalien perusteella.